Hevosen kokema sisäelinkipu voi oireilla monella eri tavalla

Kirjoittanut ELT. Ann-Helena Hokkanen

Sisäelimissä syntyvää kipua kutsutaan viskeraaliseksi kivuksi. Se on ihan omanlaisensa kipu, joka eroaa esimerkiksi ihossa, lihaksissa ja nivelissä syntyvästä somaattisesta kivusta monella eri tavalla. Sisäelinkivun tunnistamista helpottaa tieto siitä, miten eläimet aistivat ja kokevat sitä.


Sisäelinkipua kutsutaan viskeraaliseksi kivuksi. Tämä ”elimistön tilasta” kertova, sisäelimissä syntyvä kipu eroaa muualla elimistössä, varsinkin ihossa ja limakalvoissa sekä tuki- ja liikuntaelimistössä syntyvästä pinnallisesta tai syvästä somaattisesta kivusta monella eri tavalla. Siinä missä somaattinen kipu on luonteeltaan yleensä terävää tai polttavaa ja melko helppoa paikallistaa, viskeraalinen kipu taas on hyvin epämääräistä ja laajalle leviävää sekä luonteeltaan tylppää tai kouristavaa.


Sisäelinkipuun voi myös liittyä hevosen autonomisen eli tahdosta riippumattoman hermoston lisääntyneen toiminnan aiheuttamia oireita, kuten sydämen sykkeen kiihtymistä, hikoilua, ripulia ja ruuansulatuskanavan liikkeiden muutoksia. Autonomisen hermoston toimintaan sekä sisäelimistä lähtöisin olevan kivun käsittelyyn keskushermostossa liittyvät seikat myös yleensä voimistavat kivun aiheuttamaa pelkoa ja ahdistusta sekä tekevät viskeraalisesta kivusta somaattista kipua epämiellyttävämpää. Samasta syystä myös hevosen kokema stressi ja negatiiviset tunnetilat todennäköisesti pahentavat voimakkaasti viskeraalisen kivun kokemusta. Lisäksi sisäelimistä lähtöisin oleva kipu voi heijastua eläimen iholle.


Sisäelimiin ja niitä ympäröiviin kalvoihin liittyvän viskeraalisen kivun lisäksi sisäelinten vammat ja sairaudet voivat aiheuttaa myös somaattista, terävää kipua. Rinta- ja vatsaontelon seinämässä, vatsakalvon ulommassa lehdessä ja keuhkopussin ulommassa osassa eli parietaalisessa pleurassa kipureseptoreja on tiuhassa ja näitä alueita hermotetaan niin, että näiden nosiseptoreiden aistima kipu on luonteeltaan somaattista. Tätä kipua kutsutaankin usein parietaaliseksi kivuksi erottamaan se muualla elimistössä syntyvästä somaattisesta kivusta. Hevosten sydän- ja verenkiertoelimistön, hengitysteiden, ruuansulatuskanavan sekä sukupuolielinten sairauksiin liittyykin usein siis sekä somaattista että viskeraalista kipua   . On myös mahdollista, että sairaus tai vamma aiheuttaa hermovauriokipua, jos siihen liittyy hermostoon kohdistuva vaurio.

Sisäelinkipu on hankalaa paikallistaa

Kun eläimen kudokseen kohdistuu mahdollisesti elimistölle vaarallinen ärsyke, alkaa kipuaistimukseen ja kipukokemukseen johtava tapahtumaketju. Ensin kipua aistiva kipureseptori eli nosiseptori aktivoituu ja ärsyke koodataan hermosolun sähköimpulsseiksi, joiden taajuus kertoo ärsykkeen voimakkuudesta ja kestosta. Sitten tämä koodattu tieto ärsykkeen ominaisuuksista ja uhkaavasta kudosvauriosta siirtyy hermosoluja pitkin kudoksesta selkäytimen kautta eläimen aivoihin. Tätä reittiä kutsutaan kipuradaksi.


Sisäelimistä tuleva viskeraalinen kipusignaali kulkee keskushermostoon sympaattiseen hermojärjestelmään kuuluvien viskeraalisten aisti-informaatiota keskushermostoon tuovien hermosyiden kautta. Eläimen rintakehän ja vatsan alueen kipua välittävät hermosyyt kulkevat joko vagushermon tai selkäydinhermojen kautta. Lantion alueen kipuaistimuksia kuljettavat hermosyyt taas kulkevat selkäydinhermojen kautta. Sisäelinkivun epämääräisyys selittyy osaltaan sillä, että sisäelimissä on vain vähän elimistölle mahdollisesti vaarallisiin asioihin, kuten kemiallisiin tai mekaanisiin ärsykkeisiin, reagoivia kudosvaurion aistimiseen erikoistuneita kipureseptoreita. Nämä viskeraaliset kipureseptorit ovat siis harvassa, varsinkin, kun niiden vähäisen määrän vielä suhteuttaa esimerkiksi suoliston valtavaan pinta-alaan. Siksi yksi hermosolu vastaa kivun aistimisesta hyvin suurelta alueelta ja aivojen on näin hankalaa paikallistaa, mistä kipu tulee.

Venyttää ei saa ja kivulle herkistyy

Sisäelimissä on niin kutsuttuja korkean kynnyksen kipureseptoreita, jotka aktivoituvat vasta, kun kyseessä on voimakas, elimistölle mahdollisesti haitallinen ärsytys. Lisäksi sisäelimissä on tietoa ärsykkeen voimakkuudesta välittäviä hermosoluja, joilla on matala aktivaatiokynnys, mutta toisaalta kyky voimistaa viestiään ärsykkeen voimakkuuden mukaan. Näin hevosen aivot saavat kudoksesta tietoa paitsi vauriosta, myös sen vakavuudesta.


Viskeraaliset kipureseptorit ovat erikoistuneet reagoimaan erityisesti hapenpuutteeseen, venytykseen ja tulehduksen välittäjäaineisiin. Siis asioihin, jotka ovat sisäelimille, etenkin suolistolle, tyypillisesti vaarallisia. Esimerkiksi suolen venytys saa aikaan voimakkaan kipuaistimuksen. Lisäksi hapenpuute ja kudosvaurion seurauksena syntynyt tulehdusreaktio sekä siihen liittyvät tulehduksen välittäjäaineet voimistavat viskeraalista kipua nopeasti. Tämä johtuu siitä, että viskeraalisista nosiseptoreista huomattava osa on normaalioloissa reagoimattomia kipureseptoreita, niin sanottuja nukkuvia nosiseptoreita, jotka aktivoituvat vasta tulehdusreaktion tai hapenpuutteen vuoksi.


Sisäelinten kipureseptorit ovat siis erikoistuneet reagoimaan erityisesti venytykseen sekä hapenpuutteeseen ja tulehdukseen liittyviin aineisiin. Siispä suolen seinämän venytys esimerkiksi suolilaman tai suolikierteen seurauksena aiheuttaa hevoselle voimakasta kipua. Tämä kipu välittyy keskushermostoon ensin korkean kynnyksen mekanoreseptorien välityksellä. Sitten kudosten hapenpuute ja sen seurauksena limakalvoon syntyneistä vaurioista aiheutuva tulehdusreaktio aktivoivat nukkuvat kipureseptorit ja herkistävät lisäksi korkean kynnyksen kipureseptoreita. Tämän jälkeen myös ärsykkeet, jotka eivät normaalisti aiheuta eläimelle kipua, saavat kipureseptorit aktivoitumaan. Näin eläimen kokema kipu pahenee. Tätä kutsutaan paikalliseksi herkistymiseksi.

Vauriokohdassa tapahtuvien muutosten lisäksi kipuaistimus ja tulehduksen välittäjäaineet johtavat myös eläimen keskushermostossa eli selkäytimessä, aivorungossa ja aivoissa tapahtuvaan kivulle herkistymiseen. Silloin kipuradan toiminta muuttuu niin, että kipuaistimuksen on entistä helpompi kulkea vauriokohdasta eläimen aivojen kuorikerrokselle, jossa kivun kokeminen aina tapahtuu. Lisäksi myös elimistön normaalisti kipuaistimuksen kulkua kipuradassa hillitsevät mekanismit alkavat toimia normaalia huonommin. Kaikki tämä voimistaa entisestään sisäelinkivusta kärsivän hevosen kokemaa kipua.

Kosketuskin voi tehdä kipeää

Yleensä johonkin ruuansulatuskanava osaan tai sisäelimeen liittyvä kipu tuntuu epämääräisenä kipuna vatsa- tai rintaontelon alueella ja se on luonteeltaan särkevää ja tylppää. Emme kuitenkaan aina ymmärrä, että kipuoireet hevosen iholla voivat myös olla merkki sisäelinkivusta, sillä tämä kipu voi heijastua eläimen iholle. Tutuin esimerkki lääketieteessä lienee sydäninfarktiin liittyvä kipu, joka heijastuu osalla potilaista myös vasempaan käsivarteen rintakehällä tuntuvan kivun lisäksi. Tällöin heijastekipu johtuu siitä, että sydämestä lähtevät viskeraaliset kipuaistimusta kuljettavat hermosyyt saapuvat selkäytimeen samalle alueelle kuin vasemman käsivarren iholta saapuvat kipuaistimusta kuljettavat hermosyyt. Molemmat tuovat hermot muodostavat kipuradan ensimmäisen hermosolujen välisen liitoksen saman selkäytimessä kulkevan hermosolun kanssa. Näin tämän kipuaistimusta edelleen aivoihin kuljettavan hermosolun voi siis aktivoida sekä sydämestä tuleva sisäelinkipuaistimus, että vasemman käsivarren ihoon kohdistuva somaattista kipua aiheuttava ärsyke. Koska aivot eivät voi mistään tietää, onko kipuaistimus peräisin sydämestä vai käsivarresta ja lisäksi ihoon kohdistuu kivuliaita ärsykkeitä paljon useammin kuin sydämeen, aivot yhdistävät kyseisen selkäytimen hermosolun kautta saapuvan informaation käsivarren iholta tulevaan ärsykkeeseen. Näin sydämestä tuleva kipuinformaatio voidaan tulkita myös kivuksi käsivarressa.

 

Emme kuitenkaan aina ymmärrä, että kipuoireet hevosen iholla voivat myös olla merkki sisäelinkivusta, sillä tämä kipu voi heijastua eläimen iholle. 

Ihmisillä kullakin vatsa- ja rintaontelon rakenteella on tyypillinen heijastumisalueensa iholla ja lisäksi usein myös tietyt lihakset aristavat. Lisäksi sisäelinkivun aiheuttama kivulle herkistyminen lisää myös heijastekivun kokemista. Ihmispotilailla pallean ärsytys voikin tuntua kipuna hartioissa, kohtutulehdus aiheuttaa usein alaselkäkipua ja maksan sairaus voi aiheuttaa kipua ylävatsan lisäksi oikean lapaluun alueella. Ilmiö on myös tuttu meille hevosten kanssa työskenteleville; kiimakipuinen tamma voi aristaa

voimakkaasti selkänsä ihoa sekä lihaksia ratsastettaessa ja hiekan ärsyttämä suolisto saa hevosen välttelemään kylkiensä harjaamista.

Vaikka hevosilla sisäelinkivun heijastumisesta iholle tiedetään hyvin vähän ja siitä tarvitaan lisää tutkimustietoa, ilmiö on hyvä pitää visusti mielessä. Jos hevonen ilman selvää syytä alkaa vastustamaan jonkin kehonsa osan koskettamista, kivun mahdollisuus on syytä pitää mielessä ja selvittää asiaa lisää.

 

Esimerkiksi suolistotulehduksen aiheuttamaan kipuun voi hevosilla liittyä takapolvien ihon voimakasta aristusta.

 

Useita aiheuttajia

Hevosille sisäelinkipua aiheuttavat rinta- ja vatsaontelon sekä lantion alueen elinten vammat ja sairaudet. Yleisiä rintaontelon kivuliaita sairauksia etenkin varsoilla ovat hengitystietulehdukset. Lantion alueen sisäelinkipua aiheuttavat esimerkiksi varsomisen avautumisvaihe, vaikea varsominen, kohtutulehdukset sekä virtsateiden sairaudet.

Yleisimmät vatsaontelon sisäelinkipua aiheuttavat ongelmat liittyvät hevosen pitkään ja monimutkaiseen ruuansulatuskanavaan. Ähky onkin yleisnimitys kivulle hevosen vatsaontelossa. Sen oireet voivat vaihdella hyvin paljon tilanteesta ja kivun aiheuttajasta riippuen. Ja koska sisäelinkipu on melko epämääräistä ja vaikeaa paikallistaa, oireista on hankala päätellä, mistä vaivasta on kysymys. Tyypillisiä ähkyn syitä ovat suoliston erilaiset virheasennot, kiertymät, tukokset ja tulehdukset.

Siksi äkillinen kipu hevosen vatsaontelossa on aina vakavasti otettava hätätapaus, jonka syynä voivat olla kaikki vaihtoehdot harmittomasta, ohimenevästä ilmavaivasta aina hevosen henkeä nopeasti uhkaavaan, välitöntä leikkaushoitoa vaativaan suolikierteeseen.

Tunnista oireet

Usein hevosen kokeman sisäelinkivun ensimmäinen merkki on jotenkin normaalista poikkeava käytös. Levottomuus tai apaattisuus, alentunut ruokahalu tai syömättömyys, kipukasvot sekä intensiivinen, sisäänpäin kääntynyt katse ovat tyypillisiä sisäelinkivun oireita. Myös piehtaroiminen, kuopiminen, mahan alle potkiminen, kylkien katseleminen, toistuva makuulle meno, ylähuulen nostaminen ja irvisteleminen ovat hälyttäviä merkkejä.

Sairas hevonen voi makailla normaalia enemmän ja myös epänormaaleissa asennoissa. Ulosteen määrä voi olla vähentynyt. Myös toistuvat virtsaamis- tai ulostamisyritykset ovat merkkejä ongelmista. Sisäelinkipua kokeva hevonen usein myös narskuttaa hampaitaan, haukottelee, röyhtäilee ja voi päästää matalia ähkimisääniä.

Kivulias hevonen taas voi seistä karsinan perällä, katsella seinään ja olla reagoimatta ympäristöönsä tai karsinaan tulijaan.

Levoton hevonen heiluttaa päätään, kuopii, katselee kylkiään, potkii mahansa alle, huiskii hännällään, siirtelee painoaan jalalta toiselle, käy maaten ja nousee taas ylös, liikkuu levottomasti ympäri karsinaa, reagoi voimakkaasti ääniin ja voi olla aggressiivinen. Apaattinen hevonen taas seisoo tai makaa paikallaan, riiputtaa päätään eikä kiinnitä huomiota ympäristöönsä.

Ilmeen lisäksi hevosen kehon ja pään asento voi kertoa kivusta. Hevonen kantaa normaalisti päätään korkealla, kun taas kivuliaan hevosen pää on sään korkeudella tai sen tason alapuolella. Myös reagointi ympäristöön sekä sijainti karsinassa muuttuu. Normaalisti hevoset seisovat karsinansa etuosassa ja seuraavat ympäristöään tarkkaavaisesti. Ne myös yleensä reagoivat heti lähestyvään ihmiseen. Kivulias hevonen taas voi seistä karsinan perällä, katsella seinään ja olla reagoimatta ympäristöönsä tai karsinaan tulijaan.