Pitkään jatkuva kipu

Kirjoittanut ELT. Ann-Helena Hokkanen 

Pitkään jatkuva kipu on hevoselle haaste, jonka kanssa täytyy selvitä

Kipua ei ole tarkoitettu jatkumaan pitkään, vaan se on elimistön suojamekanismi, joka on tehty liittymään vammoihin ja sairauksiin, jotka paranevat. Niiden aiheuttama kipu onkin hyödyllistä ja sopeuttavaa. Hevonen muuttaa käyttäytymistään, jotta lisävahingoilta vältyttäisiin ja kivun aiheuttaja paranisi mahdollisimman tehokkaasti. Ja kun hevonen sitten toipuu, kipukin lievittyy samaa tahtia lakaten lopulta kokonaan. Lyhytkestoiseen kipuun liittyvät muutokset hevosen elämässä tähtäävätkin siihen, miten kivusta selvitään. 

Mutta toisin kuin lyhytkestoinen kipu, pitkään jatkuva kipu sitä vastoin kestää ja kestää, eikä hevonen pääse siitä eroon muuttamalla käyttäytymistään. Tämä on tärkein ero lyhytaikaisen ja pitkään jatkuvan kivun välillä: pitkään jatkuva kipu muodostaa potilaalle haasteen, jonka kanssa on pakko selvitä. Joka ikinen päivä, sillä vapaapäiviä kivusta harvoin saa. Siksi lopulta pitkään jatkuneen kivun aiheuttamat muutokset hevosen käyttäytymisessä alkavat tähdätä kivusta eroon pääsemisen sijasta siihen, miten kivun kanssa selvitään. 

Varsin pian pitkään jatkuvan kivun aiheuttamat käyttäytymisen muutokset alkavat kuitenkin itsessään aiheuttaa hevoselle ongelmia. Esimerkiksi jäytävän hammassäryn mukanaan tuoma syrjään vetäytyvä käyttäytyminen ja ristiriitatilanteet hoitajan kanssa voivat pidempään jatkuessaan vähentää potilaan kokemia positiivisia tunteita ja lisätä negatiivista stressiä sekä ikäviä tunnetiloja hankalien sosiaalisten tilanteiden takia. Nämä sitten puolestaan pahentavat kipua. 

Koska kipua ei ole tarkoitettu jatkumaan pitkään, hevonen ei pysty kunnolla sopeutumaan jatkuvasta kivusta aiheutuvaan kuormitukseen. Tämä rasittaa elimistöä ja syö voimavaroja, häiritsee puolustusjoukkojen toimintaa ja altistaa sairauksille. Kivun vaatimat voimavarat ovatkin pois kaikesta muusta, mistä eläimen pitää selvitä. Siksi erityisen haitallista pitkään jatkuva kipu on hevosille, joilla on elämässään muutenkin paljon haasteita. 

Taakasta ei pääse eroon 

Pitkään jatkuvaa kipua voisi ajatella näkymättömänä mutta hyvin painavana rekenä, jota potilas vetää mukanaan joka paikkaan ja tilanteeseen. Ja mitä voimakkaampaa kipu on ja mitä pidempään se on jatkunut, sitä painavampi on reki ja sitä enemmän voimavaroja sen vetäminen vaatii. 

Kipupotilas voikin reagoida voimakkaasti asioihin, jotka ennen kipua tai sen voimistumista eivät aiheuttaneet ongelmia. Kipu itse ja sen aiheuttama unenpuute sekä negatiiviset tunnetilat häiritsevät myös hevosen oppimista, keskittymistä ja muistia. Tämä voi aiheuttaa potilaalle vaikeuksia selviytyä työstään. Silloin hevonen alkaa vastustelemaan työskentelyä maneesissa, vaikka vielä maastoon onkin mukava lähteä. Hoitaja voi tästä virheellisesti päätellä, että hevonen vain pelleilee maneesissa, sillä eihän se maastossa ole kipeä. Vaikka kyllä potilas tuntee kipua maastossakin, mutta motivaatio ulkoilla, positiiviset tunteet ja ympäristö maastossa lievittävät kipukokemusta sekä auttavat kivun kanssa toimista, jolloin oireilu on paljon vähäisempää. 

Koska kipupotilaalla on aina mukanaan raskas kuormansa, muihin haasteisiin vastaamiseen on aiempaa vähemmän voimavaroja. Tai jos on pakko selvitä jostain ongelmasta, sitten taas kivun kanssa pärjääminen vaikeutuu. Esimerkiksi uusi pihattokaveri, vaihtunut ratsastaja tai vaikeampi harjoitusohjelma voivatkin pahentaa hevosen kokemaa kipua ilman, että itse kipua aiheuttava vaiva, kuten nivelrikko, olisi välttämättä mennyt pahemmaksi. Tämä voi näkyä lisääntyneenä kipukäyttäytymisenä, mutta myös esimerkiksi apaattisuutena, aggressiivisuutena tai haluttomuutena. 

Lisäksi vastaan voi tulla tilanteita, jotka ovat kipupotilaalle ylivoimainen koettelemus. Kipu, jonka kanssa hevonen pärjäsi kohtuullisesti ennen uutta voimakkaasti stressaavaa tilannetta, muuttuukin haasteen seurauksena sietämättömäksi. Tästä tilanteesta esimerkkinä on ratsu, joka on pärjännyt suolistotulehduksen ja sen aiheuttaman kivun kanssa melko hyvin, eikä sen kipua ja sairautta ole tunnistettu. Hevosta pidettiin kiukkuisena ja vaikeana, kun se hermoili satuloitaessa eikä antanut koskea takapolviinsa. Kunnes sitten talli vaihtui ja kaikki tuttu ja turvaa tuova katosi hetkessä. Kipu muuttui aivan sietämättömäksi ja hevonen hyvin vaikeaksi käsitellä. Onneksi uusi omistaja tunnisti potilaan kipukäytöksen yhdistäen sen saamiinsa tietoihin kylkien ja polvien aristamisesta. Vihdoin suolistotulehdus löydettiin ja hevonen sai apua kipuunsa.